SISÄLLYS

Etusivu

24. LUKU: MIKSI AIKAMME KRISTIKUNNASSA EI OLE AITOA USKONTOA JA KIRKKOA?

Nykyisen kristikunnan rappeutumiseen ovat eniten vaikuttaneet kahden teologisesti keskeisimmän dogmin - Jumalan Kolminaisuuden ja uskon - täydellinen väärinkäsitys.

Ennen kuin alamme tarkastella aikamme kristillisten kirkkojen henkistä tilaa, sanokaamme muutama sana sivilisaatiotamme kohdanneesta ikuisesta onnesta. Kuten luvussa 23, "RAAMATUN KIRJOJA VOIDAAN TULKITA MYÖS SYMBOLISESTI" todettiin, että Uusi Kirkko eli Uusi Jerusalemi - joka on perustuu E. Swedenborgin kautta Jumalalta saapuneelle ilmoitukselle, jossa Jumalan Sanan sisäinen merkitys paljastettiin ns. Taivaallisena Oppina - on järjestyksessään viides ja samalla viimmeinen ja ikuinen Kirkko tälle planeetalle. Tämä Swedenborgin kautta tullut Taivaallinen Oppi on itse asiassa se kristittyjen kauan odottama Herran toinen tuleminen.

Jokainen ihminen on tervetullut Uuteen Kirkkoon rotuun, kansalaisuuteen ja uskontoon katsomatta, kun vain tunnustaa Jeesuksen Jumaluuden ja elää Kymmenen Käskyjen mukaisesti niitä myös sisäisesti noudattaen. Uudesta Kirkosta ja uudestisyntymisestä, joka on hidas prosessi, voi asiasta kiinnostunut lukea muun muassa seuraavista Emanuel Swedenborgin teoksista: "Taivas, sen ihmeet ja helvetti", (Hyvinkää 1940), "Uusi Jerusalemi ja sen taivaallinen oppi" (Hyvinkää 1938) ja "Elämänoppi Uutta Jerusalemia varten" (Helsinki 1908). Lisäksi tärkeänä perusoppina Swedenborgin filosofian oppimisena on "Johdatus Emanuel Swedenborgin filosofiaan" (Turku 2001, TAB-kirjat), kirjoittanut Pertti Niemi.

Vaikka nykyisin on paljon erilaisia kirkkokuntia ei näistä löydy ainuttakaan, jolla olisi yhteys Jumalaan. Täydellinen pimeys vallitsee kristikunnassa myös filosofisesti. Teologista pimeyttä edustaa ennen muuta protestanttiset kirkot. Esimerkiksi Suomen luterilainen kirkko on sulkenut seurakuntalaisiltaan yhteyden Jumalan Sanaan luopumalla sanatarkasta Raamatun kirjaimellisen merkityksen suomennoksesta. Tätä aihetta on jo hiukan käsitelty tässä sivustossa (30. LUKU: VANHOJEN KRISTILLISTEN KIRKKOJEN TUHOUTUMINEN).

Swedenborg kuvaa tätä teologista pimeyttä kirjoituksessaan (Hävityksen kauhistus) seuraavasti:

"Aikakauden täyttymyksestä ja hävityksen kauhistuksesta.

Ei tietoa Jumalasta.

Ei tietoa Herrasta.

Ei tietoa Pyhästä Hengestä.

Ei tietoa Sanan Pyhyydestä.

Ei tietoa Lunastuksesta.

Ei tietoa Uskosta.

Ei tietoa Lähimmäisenrakkaudesta.

Ei tietoa Vapaasta Tahdosta.

Ei tietoa Katumuksesta.

Ei tietoa Syntien Anteeksisaamisesta ja Kääntymisestä.

Ei tietoa Uudestisyntymisestä.

Ei tietoa Syyksi Lukemisesta.

Ei tietoa Taivaasta ja Helvetistä.

Ei tietoa Ihmisen Tilasta Kuoleman jälkeen eikä Pelastuksesta.

Ei tietoa Kasteesta.

Ei tietoa Pyhästä Ehtoollisesta.

Tästä seuraa, että ei ole Uskontoa eikä Kirkkoa."

Tarkastelemme nyt muutamia aiheita edellä mainituista teologisista teemoista:

Nykyisen kristikunnan rappeutumiseen ovat eniten vaikuttaneet kahden teologisesti keskeisimmän dogmin - Jumalan Kolminaisuuden ja uskon - täydellinen väärin ymmärtäminen. Ajateltaessa Jumalan Kolminaisuutta tulevat mukaan käsitys, mitä tarkoitetaan Jumalalla, Herralla ja Pyhällä Hengellä. Heti alkuun sanottakoon, että nämä kolme ovat yksi Jumala. Nykyinen kristinusko kuitenki jakaa Jumalan kolmeksi eri persoonaksi, jonka kolminaisuuopin mukaan on erikseen Isä Jumala, Poika Jumala ja Pyhä Henki. Tällainen käsitys aiheuttaa henkisen sokeuden, joka sulkee yhteyden Jumalaan ja taivaaseen.

Uuden Kirkon Taivaallinen Oppi sevittää aukottomasti, että Jumalan kolminaisuus on yhdessä ja samassa persoonassa Jeesuksessa Kristuksessa. Että Jumala on yksi, selittyy itse äärettömyyden käsitteellä, sillä ei voi olla olemassa kahta toisistaan riippumatonta ääretöntä olentoa. Jo aiemmin näillä nettisivuilla on mainittu, että luonnon maailma on peilikuva henkiselle maailmalle. Niinpä esimerkiksi luonnon maailman aurinko symbolisoi Jumalaa. Siten ymmärretään helposti se, että henkisessä maailmassa Jumala näkyy auringona, ja Hän itse on tuon henkisessä maailmassa olevan auringon sisällä oleva Jumal-Ihminen, sillä Jumalan Rakkaus ja Viisaus näkyvät auringon muodossa. Niinpä tuo aurinko ei ole Jumalasta erillinen. Jeesus Kristus on siten tämän Jumal-Ihmisen lihaksituleminen eli Jumalan inkarnaatio planeetallemme.

Jumalan kolminaisuus voidaan esittää tiivistäen seuraavasti: Isä on Jumalan Sielu eli Jumalallinen Rakkaus (taivaallinen ruumis), Poika on Jumalallinen Viisaus [Poika eli Kirkastettu Jeesus Kristus on siten Jumalan luonnollinen ruumis] ja Pyhä-Henki on Jumalan Sielusta (Isä) Hänen ruumiinsa (Poika) kautta virtaava Jumalallinen Vaikutus, josta seuraa elämä koko maailmankaikkeudessa ja niihin liittyneissä henkisen maailman osa-alueissa. Toisin sanoen Isä, Poika ja Pyhä-Henki ovat edell. kuvatun mukaisesti yhdessä ja samassa Jumalan persoonassa Jeesuksessa Kristuksessa muodostaen yhden äärettömän Jumalan.

Myös ihmisessä on luonnollinen ruumis, sielu eli henki ruumis ja sielusta luonollisen ruumiin kautta tapahtuva vaikutus.

Vastaavaisuuksien tieteessä Jeesus tarkoittaa Jumalallista Hyvyyttä ja Kristus Jumalallista Totuutta ja koko nimi Jeesus Kristus Jumalallisen Hyvyyden ja Totuuden liittoa, kuten Herra itse sanoo: "Minä ja Isä olemme yhtä" (Joh. 10: 30).

Että Jeesus Kristus on yksi Jumala, tulee selväksi Hänen opetuksistaan, sillä kukaan ei voi saada yhteyttä Jumalaan muuten kuin Herrassa eli Jeesuksessa Kristuksessa kuten Hän itse tämän myös opetti. Se että Jeesus Kristus on Jumala tulee selville myös seuraavissa Herran opetusissa: "Jos tuntisitte minut, tuntisitte Isänikin... Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän. Filippus, etkö usko että minä olen Isässä ja Isä minussa... uskokaa minua että minä olen Isässä ja Isä minussa." (Joh. 14: 7 ... 11). Samoin Herra opettaa: Joh. 10: 30, 38. "Minä ja Isä olemmme yhtä." "vaikka ette uskoisikaan minua, uskokaa minun tekojani, että tulisitte tuntemaan ja ymmärtäisitte Isän olevan minussa ja minun olevan Isässä." Ja myöskin, Matt. 28: 18. "Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä." Tästä käy julki, se totuus, että "kaikki valta taivaassa ja maan päällä" on vain yhdellä äärettömällä Jumalalla eli Jeesuksella Kristuksella. "Minulle on annettu kaikki valta" ei tarkoita sitä, että joku Jeesuksesta ulkopuolinen olisi antanut ´vallan´ Jeesukselle. Että Hänelle on "annettu kaikki valta" tarkoittaa Pyhää Henkeä eli Jumalan Sielusta (Isä), ruumiin kautta (Poika) virtaavaa Jumalallista Vaikutusta.

Isä on siis Herrassa ja Herra on Hän, johon meidän tulee uskoa, sillä Hänen kauttaan ihminen uudestisyntyy iankaikkiseen elämään, niinpä on täysin selvää, että Herra on Jumala. Kuten Herra opettaa myös seuraavissa kohdissa: "Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman Häntä ei ole syntynyt mitään, mitä syntynyt on. Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttauttansa, senkaltaista kirkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta." (Joh. 1: 1, 3, 14). Samoin Jesajan 9: 5: "Lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus ja Hänen nimensä on... Jumala, Sankari, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas." Ja edelleen Jesajan 7: 14: "Neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa Hänelle nimen 'Jumala meidän kanssamme'." Kuten myös Jerem. 23: 5, 6. 33: 15, 16: "Katso päivät tulevat jolloin minä herätän Daavidille vanhurskaan vesan; Hän on hallitseva kuninkaana ja menestyvä ... ja tämä on Hänen nimensä jolla Häntä kutsutaan 'Jehova meidän vanhurskautemme'."

Ne, jotka ajattelevat valaistuneella ymmärryksellä, käsittävät, että Herrassa on Jumaluus, ja että Hän on yksi. Kuten Swedenborg tämän asian ilmaisee teoksessaan Taivaallinen Oppi nro. 285: "Kaikki seurakunnan jäsenet, joilla on taivaan valoa, näkevät Herrassa Jumaluuden, mutta ne, joilla sellaista valoa ei ole, näkevät Herrassa ainoastaan Hänen ihmisyytensä, vaikka kuitenkin Jumaluus ja ihmisyys ovat Hänessä yhdeksi yhtyneet, kuten näkyy Joh.17: 10: "Isä kaikki minun omani ovat Sinun, ja Sinun omasi ovat Minun." (Uusi Jerusalemi ja sen Taivaallinen Oppi. Hyvinkään kirjapaino oy).

Ennen kuin alamme tutkia uskon olemusta tuotakoon esille muutamia oleellisia ajatuksia Jumalan inkarnaatiosta sekä Jeesuksen suorittamasta lunastuksesta. Pelastumisen kannalta on tärkeää Jeesuksen Kristuksen ymmärtäminen aikaan ja paikkaan inkarnoituneeksi Jumalaksi, jonka käsityksen tulee olla kristillisen teologian peruskivi. Tämä Jeesuksen syntymätapahtuma oli seuraavanlainen: Itse Jumaluus hedelmöitti Marian munasolun Jumalallisen ihmeen avulla, joka on Jumalallinen vastaavaisuuden tapahtuminen luonnonmaailmassa. Näin Jeesus oli isänsä puolelta Jumala ja äitinsä puolelta tavallinen ihminen. Tästä syystä Jeesuksen sanotaan olevan Jumalan Poika. Jumala ei voinut laskeutua täydellisyydessään maanpäälle, sillä silloin olisivat tuhoutuneet ihmiskunta ja siihen liittynyt henkimaailma. Samoin maapallokin tuhoutuu, jos aurinko tulee aivan lähelle. Jeesuksen syntymisen aikoihin oli henkimaailma täyttynyt vähitellen pahoista hengistä. Tämä aiheutti sen, että virtaus Jumalasta henkimaailman kautta luonolliseen maailmaan oli vääristynyt. Vääristyminen aiheutti sen, että ihmiskunta oli tuhoutumassa henkisesti. Vääristyminen oli myös niin suuri, että sen poistamista eivät pystyneet suorittamaan enkelitaivaat vaan siihen tarvittiin itse Jumalan inkarnaatio palauttamaan taivaan ja helvetin välinen tasapainotila ennalleen. Huomion arvoista on se, että Lunastus oli se, kun Jeesus omalla voimallaan nujersi helvetit ja saattoi ne järjestykseen, palautti järjestyksen taivaissa sekä perusti uuden kirkon eli apostolisen kirkon.

Jeesuksen kirkastettu eli Jumalalliseksi tehty ruumis, jonka Hän loi kolmessa päivässä on luonnolliseen maailmaan tullut Jumaluus. Kirkastamalla ruumiinsa Jeesus riisui kaiken maallisen sukulaisuutensa pois eli siten Hän ei enää ollut Marian Poika. Tämä Jeesuksen kirkastettu ruumis tarkoittaa myös sitä, että Herra nujersi omalla voimallaan kaikki helvetit, myös kaikki syvimmät helvetit, jotka olivat (ovat) juutalaisten helvettejä. Nujertamalla Jumalallisella voimallaan helvetit Jeesus Kristus antoi nimelleen voiman, jonka avulla jokainen uudestisyntyvä ihminen voi voittaa häntä uhkaavat helvetit. Tämä oli yllä mainittu Jeesuksen Lunastus (Niemi 2001).

Mekin tavalliset ihmiset voimme Herran voiton ansiosta (sillä helvetit on nujerrettu), voittaa Herran avulla kiusaukset niitä kohdatessamme. Nykyaikaiset kristilliset uskonnot käsittävät uskon pelkäksi vakuuttautumiseksi, ymmärtämättä onko asia tosi tai valhe. Ihmisen psyyke on sellainen, että se alkaa pitää totena melkein mitä tahansa, jos se mielyttää hänen luonnettaan ja lopulta vakuuttautuu pitämään ei-totuuksia totuuksina. Näin on käynyt mm. eri dogmien kohdalla.

Kristittyjen usko onkin nykyisin kuollutta uskoa, sillä sitä ei sovelleta käytännön elämään. Uskonto on siis erillään elämästä tietona ja rituaaleina, siis tapauskontona. Kuitenkin uskonnon tulisi olla oppina elämää varten.

Nykyajan kristittyjen uskonnon tuhoutumiseen ovat vaikuttaneet eräiden teologisten dogmien järjettömyys esim. Jumalan jakaminen kolmeksi eri persoonaksi. He pitävät Jeesusta tavallisena ihmisenä eivätkä ymmärrä Hänen Jumaluuttaan (Jumalan Kolminaisuus selvitetty yllä, tässä kappaleessa) Toinen järjettömyys on pelastusoppi "yksin uskosta", joka on eräs luterilaisen kirkon perusteista. "Yksin uskosta" -pelastusoppi syntyi, kun Luther teki virheellisesti kääntämästään lauseesta "ihminen vanhurskautetaan yksin uskosta, ilman lain tekoja" kristinuskon perusohjeen. Tässä kohdassa (Room. 3: 28) Paavali ei tarkoita lain teoilla Kymmentä Käskyä, vaan juutalaisten monimutkaisia uskonnollisia lakeja, kuten tämän kappaleen asiayhteydestä käy ilmi. Jos ihmisen tahto on pahuuteen, ei hän pelastu, uskoipa hän mitä tahansa. Nykyajan kristityt, ennen kaikkea luterilaiset ja sen herätysliikke eli vanhoillislestadiolaiset sanovat, että "Jeesuksen veri on meidät puhdistanut." Näin he kuvittelevat pelastuvansa pelkästä armosta, eivätkä ymmärrä, että pelastuminen edellyttää uudestisyntymistä, jolloin Jumala luo vuosikymmenien aikana ihmiselle uuden taivaallisen tahdon, mikäli ihminen sitä itse tahtoo, eli elää Herran Kymmenen käskyn mukaisesti niin ulkoisessakin kuin sisäisessä mielessä. Monet tällaisista protestanttisista uskovaisista luulevat, että yht´äkkinen uskoon tulo on uudestisyntymistä, tietämättä, että he ovat pahojen henkien vaikutuksen alaisina ja suoranaisesti mielenhäiriössä. Protestanttisten ja katolisten kaltaisilla kirkoilla ei tietenkään ole mitään yhteyttä Jumalaan ja taivaaseen, vaan ne ovat pelkästään sosiaalisia organisaatioita. Taivaasta katsottuna tämän kaltaiset kirkot ovat pahojen henkien asuttamia nokisia luolia.

Nykykristittyjen uskonto perustuu väärään käsitykseen Jumalasta ja siten täydelliseen tietämättömyyteen uskon asioista. Uuden Kirkon uskonto perustuu Jeesuksen Kristuksen Jumalallisuuden ymmärtämiseen, ja se valaisee kaikki Jumalalliset Totuudet.

Seuraavaksi lainaus E. Swedenborgin teoksesta: Doctrina Novae Hierosolymae de Fide, n. 2.

"Usko itsessään on myöntämistä, että asia on niin, koska se on totta. Sillä se, joka on todellisessa uskossa, ajattelee ja puhuu tähän tapaan: 'Tämä on totta, ja siksi minä uskon sen.' Sillä usko liittyy totuuteen ja totuus uskoon. Edelleen, jos ihminen ei ymmärrä jonkin asian olevan totta, hän sanoo: 'En tiedä, onko tämä totta vai ei, ja sen tähden en usko sitä. Kuinka voisin uskoa mitä en ymmärrä? Sehän voi olla väärääkin.' "

/Viittaus alkaa: E. Swedenborgin kirjoittamasta teoksesta: Uusi Jerusalem ja sen Taivaallinen Oppi Hyvinkää (1938) numerot 108 ... 119./

Uusi Kirkko liittää lähimmäisenrakkauden ja uskon yhteen, sillä ilman lähimmäisenrakkautta ei voi olla uskoa, siten nämä kaksi muodostavat yhden kokonaisuuden. Samoin muodostuu yksi kokonaisuus hyvyydestä ja totuudesta, sillä mitä ihminen rakastaa se on hänen mielestään hyvää ja mihin uskoo sen hän ymmärtää totuudeksi. Lähimmäisenrakkauden ja uskon välinen yhteys on sama kuin tahdon ja ymmärryksen välinen yhteys, tahto on rakkauden synonyymi ja ymmärrys kuuluu totuuteen. Hyvä ja tosi vastaanotetaan tahtoon ja ymmärrykseen, hyvä tahtoon ja tosi ymmärrykseen. Samoin vastaavasti tahto ja ymmärrys ottaa vastaan, lähimmäisenrakkauden ja uskon, sillä hyvä kuuluu lähimmäisenrakkauteen ja tosi kuuluu uskoon. Aito rakkaus ja usko on siis ihmisessä sisäisesti, eivätkä voi muussa olla kuin tahdossa ja ymmärryksessä, jotka muodostavat siten ihmisen koko elämän ja on niistä riippuvainen. Ihminen tallettaa muistiinsa tarvittavat tiedot, jotka ymmärrys käyttää sitten hyväkseen. Muisti kuuluu ihmisen ulkoiseen mieleen.

Lähimmäisenrakkaus on yhdistynyt ihmisessä uskoon silloin, kun hän tahtoo ja rakastaa sitä minkä hän tietää ja tajuaa. Ennen tätä usko on ihmiselle täysin ulkoista. Näin ollen usko tulee eläväksi vasta silloin, kun ihmiselle on rakasta elää totuudessa ja hyvyydessä, t.s. elää Jumalan Sanan mukaisesti.

Usko on mieltymystä totuuteen ja saa alkunsa, siitä että tahdotaan totuutta sen vuoksi, että se on tosi. Tämä muodostaa henkisyyden ihmiseen, tällainen aito totuus eroaa "luonnollisesta" totuudesta kuten eroaa päivä yöstä. Pelkästään luonnolliseen totuuteen kuluu oman kunniansa ja etunsa asettaminen itse totuuden edelle. Selvää on että aito sisäinen totuus on Jumaluuden vaikutusta yhdistyen ihmiseen rakkauden avulla.

Uusi Kirkko liittää lähimmäisenrakkauden uskoon. Tätä voidaan verrata siihen kuinka auringon valossakin ovat yhtyneinä valo ja lämpö /Viittaus päättyy/.

Pelkkä usko on kuin auringon valo ilman lämpöä, tällainen valo tuhoaa kaiken elämän. Tällainen usko on juuri esim. luterilaisuus, jota vastaavaisuuksien tieteessä kuvataan "lohikäärmeellä", koska se, kuten sanottu, turvautuu pelastukseen "yksin uskosta".

/Viittaus alkaa: em./

Luottaminen eli luottamus, joka kuuluu uskoon, jonka varaan pelastus rakennetaan on luonnollista, eikä sisäistä (henkistä), jos se kuuluu pelkästään uskoon. Henkinen luottamus saa olemuksensa ja elämänsä rakkaudesta johtuvasta hyvyydestä, mutta ei uskosta johtuvasta totuudesta, jos usko on eroitettu rakkauden hyvyydestä. Tällöin ei synny todellista luottamusta.

Ne, joilla on henkinen usko, ovat vakuuttautuneita siitä, että Herra pelastaa heidät, koska he ymmärtävät ja uskovat Jeesuksen Kristuksen aikaan ja paikkaan inkarnoituneeksi Jumalaksi, antamaan heille iankaikkisen elämän niille, jotka uskovat Häneen, ja jotka samalla elävät Hänen Käskyjensä mukaisesti. He myös tietävät, että Hän uudestisynnyttää heidät kykeneviksi taivaaseen ja että tämä tapahtuu yksin Herran toimesta ja puhtaasta armosta. Samalla tietäen, että uudestisyntyminen edellyttää myös ihmisen omaa aktiivisuutta, siis ilman omaa aktiivisuutta uudestisyntymiseen, Herra ei voi uudestisynnyttää ihmistä, sillä se olisi Jumaluuden lakien vastaista eikä onnistuisi ihmisen tuhoutumatta (sillä silloi Jumaluuden vaikutus tulisi liian lähelle ihmistä).

Kasteen merkitystä ei nykyisin ymmärretä syvällisesti. Eräät kristityt jopa kuvittelevat, että ilman kastetta ei ole pelastusta tai että kastamisen ansiosta ihminen saavuttaisi siunatun tilan taivaassa. Siksipä julkituotakoon, että kastaminen ei ketään johdata aitoon uskoon eikä pelastukseen. Ihminen pelastuu ilman kastetta, mikäli hän on oikeudenmukainen ja elää sisäisessä mielessään kuten myös käytännössä uskontonsa mukaisesti. (uskonnolla en tarkoita mitään nykyaikaisia hassutuksia kuten esim. uuspakanuutta, nykyaikaista luonnonuskontoa, noituutta, satanismiä jne.) Mutta huomattakoon, että esim. muinaisten afrikkalaisten heimojen jäsenet ovat saavuttaneet siunatun tilan vielä helpommin kuin kristityt, sillä he toisin kuin kristityt ovat eläneet aidommin uskontonsa mukaisesti. Näin he afrikkalaiset mustat ovat omaksuneet Taivaallisen Opin henkimaailmassa pelastuen taivaaseen ilman kristittyjen luonnonmaailmassa suorittamia lähetyssaarnoja. Myös lapset pelastuvat aina olipa heidät kastettu tai ei. Lapset pelastuvat peritystä sisäisestä luonteestaan huolimatta, sillä heillä ei ole vastuuta teoistaan.

Kaste tulee ymmärtää vain symboliksi siitä, että ihminen voi uudestisyntyä, sillä seurakunnassa on Jumalan Sana, joka sisältää ne Jumalalliset totuudet, joiden avulla uudestisyntyminen tapahtuu. Täten kasteen vedet symbolisoivat Jumalallisia totuuksia, joiden avulla uudestisynnytään.

Pyhä Ehtoollinen, jossa annetaan leipää ja viiniä, on kristikunnan pyhin toimitus. Ehtoollis- leipä symbolisoi Jumalallista hyvyyttä ja viini Jumalallista totuutta. Ehtoollisleivän ja -viinin nauttaminen tarkoittaa Jumalallisen hyvyyden ja totuuden vastaanottamista eli niiden mukaista elämää ts. uudestisyntymistä. Pyhä Ehtoollinen viimeisellä aterialla tarkoitti myös vanhan liiton vahvistamista Jeesuksen perustamaa silloista apoastolista kirkkoa varten ja samalla viimeisen aterian Pyhä Ehtoollinen tarkoitti uudestisyntymisen henkistä vastaavaisuutta viidennelle eli Uudelle Kirkolle, siis Jumalallisen hyvyyden ja totuuden vastaan ottamista ja elämistä niiden mukaisesti eli totuuden ja hyvyyden liittoa.

Lähteet

E. Swedenborgin teoksesta: Doctrina Novae Hierosolymae de Fide, n. 2.

E. Svedenborg (1938). Uusi Jerusalem ja sen Taivaallinen Oppi Hyvinkää, nrot. 108 ... 119.

Niemi, Pertti (2001). Johdatus Emanuel Swedenborgin filosofiaan (Turku , TAB-kirjat), kirjoittanut Pertti Niemi.