SISÄLLYS

Etusivu

26. LUKU: EPÄJATKUVIEN ASTEIDEN FILOSOFIAA

Luvussa käsitellään epäjatkuvia asteita, joka tarkoittaa sitä, että kaikilla ilmiöillä on tarkoitus, syy ja vaikutus. Tässä kolmijaossa on olemassa sisin syy, välillisenä syynä keinot sekä näiden syiden aikaansaama ilmiö eli vaikutus. Esimerkiksi taiteilijan motivaatio maalata taulu (tarkoitus). Taiteilijan perityt ja hankitut taidot maalata tauluja (syy). Valmistunut taulu eli toteutunut tarkoitus eli vaikutus.

Ymmärtääksemme henkisen maailman ja sielun luonnetta ja olemassaoloa, meidän tulee tuntea epäjatkuvien asteiden muodostama mekanismi. Mainittakoon, että jatkuvat asteet ovat luonnonmaailmaan kuuluvia: asiat, jotka suurenevat tai pienenevät samanlaatuisesti, muodostavat jatkuvan asteen.

Käsittelemme nyt epäjatkuvia asteita, joka tarkoittaa sitä, että kaikilla ilmiöillä on tarkoitus, ja vaikutus. Tässä kolmijaossa on olemassa sisin syy ja välillisenä syynä keinot sekä näiden syiden aikaansaama ilmiö ts. vaikutus.

Esimerkiksi taiteilijan motivaatio maalata taulu on tarkoitus. Taiteilijan perityt ja hankitut taidot maalata tauluja ovat syy. Valmistunut taulu on siten toteutunut tarkoitus ts. vaikutus.

Valmiista taulusta emme havaitse suoraan taulun valmistumiseen liittyviä synty prosesseja, vaikka ne ovat edellä mainitut taiteilijan mielessä olevat motivaatiot ja valmiudet.

Jumalan Sanassa epäjatkuvat asteet tarkoittavat seuraavaa: Sanan sisin syy on itse Jumalallinen Ääretön Rakkaus ja välineellinen syy on Jumalallinen Ääretön Viisaus.

Luonnonmaailma on myös yhteydessä epäjatkuvien asteiden kautta henkiseen maailmaan. Sisin syy (tarkoitus) tapahtuu henkisessä maailmassa, jonka tarkoitus on alkuperältään taivaallinen eli coelestiaalinen. Välineellisenä asteena tässä on henkinen eli spirituaalinen syy, tästä seuraa, että henkisestä maailmasta peräisin olevat sisäiset syyt näkyvät luonnonmaailmassa materian erilaisina muotoina (vaikutus). Henkinen maailma koostuu spirituaalisesta substanssista, jolla ei ole ajan ja paikan ulottuvuutta.

Jumalallinen kolminaisuus on sisimpänä syynä epäjatkuvien asteiden kolmijaossa: Jumalallinen Rakkaus eli Hyvyys (tarkoitus), Jumalallinen Viisaus eli Totuus (välineellinen syy) ja Jumalallinen Teko ts. Hyöty (vaikutus).

Tämä tarkoittaa siis Jumalan kolminaisuutta, joka on yhdessä ja samassa persoonassa Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa seuraavasti: Isä on Jumalan sielu eli Jumalallinen Rakkaus, Poika on Jumalan kirkastettu Ruumis eli Jumalallinen Viisaus ja Pyhä-Henki eli sielusta Ruumiin kautta virtaava Jumalallinen Vaikutus, josta seuraa elämä koko maailman kaikkeudessa. Jumala on siis yksi.

Tämän kolmijaon mukaan on myös ihminen Jumalan kuva, mutta ääreellinen kaiken muun suhteen paitsi kuoleman. Siis ihminen on Jumalan kuva seuraavasti: Tahto eli rakkaus, ymmärrys eli älykkyys ja teko eli hyöty. Niinpä ihmisen ulkoinen mieli on epäjatkuvassa asteessa hänen sisimpään mieleensä nähden.

Sielun kuolemattomuus:

Ehkä eniten ihmisten mieliä vaivannut aihe henkisen maailman lainalaisuuksista on sielun kuolemattomuus. Jo 400 luvulla -eKr Kreikkalaiset filosofit Sokrates ja hänen oppilaansa Platon ajattelivat tätä asiaa. He tulivat siihen käsitykseen, että ihmisen sielu on kuolematon. He perustelivat käsitystään aivan oikein siten, että sielu, joka on henkistä substanssia on korkeampaa olemusta kuin fyysinen ruumis ja rationaalinen mieli. Ja että sielu korkeampana olemuksena saa vaikutuksen, joltakin korkeammalta ja ikuiselta voimalta. Siksipä sielu tätä iäisyyttä edustavana ja ihmispersoonassa hallitsevana olevana ei voi kuolla, sillä se on osa ikuisuutta. Platon kirjoitti Sokrateen opetukset muistiin - tutkielmiinsa Apologian ja Faidos.

Ensinnäkin tosiasia on, että ihmisellä on kuolematon sielu. Jumalan Sanasta tiedämme, että yhdessä ja samassa Jumalan Persoonassa on kolminaisuus. Samoin on ihmisen persoonakin jakaantunut kolmeen osaan: sielu, fyysinen ruumis ja sielusta ruumiin välityksellä tapahtuva toiminta luonnollisessa maailmassa. Tässäkin suhteessa ihminen on Jumalan kuva. Ihminen on sidottu Jumaluuden virtauksen vaikutuksesta ikuiseen elämään.

/Viittaus teoksesta Älykkyyden kehittäminen Emanuel Swedenborgin mukaan: kirjoittanut veli Benjamin; viittaus alkaa:/ Coelestiaalinen eli taivaallinen aste on sisäisin ja korkein ihmismielen asteista. Tähän asteeseen Jumaluus virtaa ensin ja välittömästi. Tämän asteen avulla Jumaluus ohjaa ja järjestää ihmisen alemmat asteet. Tämä aste on ikäänkuin ovi, josta Herra lähestyy ihmistä. Coelestiaalinen aste tekee ihmisestä varsinaisen ihmisen. Tätä sisäisintä astetta kutsutaan myös ihmisen sieluksi ja kuten alemmatkin asteet se muodostuu kahdesta osasta, tahdosta ja ymmärryksestä. Sisäisimmän mielen tahtoa kutsutaan coelestiaaliseksi, ja tämän asteen virtauksesta syntyy luonnon maailmassa elävään ihmiseen sisäinen havaintokyky eli intuitiivinen älykkyys. Tätä astetta kuvaavat vastaavaisuuden tieteessä mm. sanat kulta ja öljypuu.

Ihmismielen keskimmäinen eli toinen aste on spirituaalinen eli henkinen. Tähän asteeseen Jumaluus virtaa välillisesti coelestiaalisen taivaan kautta. Spirituaalinen aste muodostuu spirituaalisesta tahdosta ja ymmärryksestä. Tämän asteen ansiosta syntyy maanpäällä elävään ihmiseen omatunto. Tätä astetta kuvaavat mm. hopea ja viiniköynös.

Ensimmäisin eli ulkoisin aste on luonnollinen, jota aikamme psykologia pitää pelkästään ihmisen mielenä. Ihminen selviytyy toimistaan maanpäällä luonnollisen tahtonsa ja ymmärryksensä avulla. Luonnolliseen mieleen tulee virtausta henkimaailmasta, joka on tila taivaiden ja helvettien välillä. Luonnollisia vastaavaisuuksia ovat mm. kupari ja viikunapuu /Viittaus loppuu/.

Nämä kolme astetta ovat kaikilla ihmisillä jo syntymästään saakka olemassa. Uudestisyntyneillä ovat avoinna, joko coelestiaalinen tai spirituaalinen mielen aste. Mikäli ihmisen kaksi korkeinta astetta eivät ole avautuneet on ihminen aistillis-luonnollinen.

Eri kirkkokunnilla ja uskonnollisilla ryhmillä on virheellisiä käsityksiä sielun kuolemattomuudesta. Mm. Jehovan todistajien mukaan, ihmisellä ei ole erillistä sielua. He käsittävät, että itse fyysinen ihminen on "elävä sielu". Virheellistä käsitystään he tukevat Jumalan Sanan kirjaimellisella tulkinnalla, sillä he eivät ole ymmärtäneet Sanan sisäistä merkitystä.

(SM: = sisäinenmerkitys).

Esimerkiksi 1. Mooseksen kirjan 2: 7: "Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu." - Jehovan todistajat käsittävät, että Aadamilla ei ollut mitään erillistä sielua. Toisaalta, sana "ihminen" oikein ymmärrettynä tarkoittaa persoonaa, jossa on sielu (henkiruumis), fyysinen ruumis ja sielusta ruumiin kautta tapahtuva toiminta. 1. Moos. Kirja on kuvaus ensimmäisen eli muinaisimmasta kirkosta. 1. Moos. on myös kuvaus ihmisen uudestisyntymisen seitsemästä eri asteesta. Luomiskertomus ei ole kuvaus aineellisen maailman synnystä, vaan se on kuvaus kuinka Jumala uudestisynnyttää ihmisen. 1. Moos. 1. luku selostaa spirituaalisen ihmisen synnyn. Toinen luku jakeeseen 18 asti selostaa coelestiaalisen ihmisen synnyn. Niinpä, 1 Moos. 2: 7: ei voida ymmärtää kirjaimellisesti, vaan sisäisen merkityksen valossa: "Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen" SM: Tarkoittaa ihmisen luonnollista eli ulkoista mielen astetta, joka ei ole varsinaisesti vielä uudestisyntynyt, sillä sisäisimmän mielen eli sielun korkeimmat asteet eivät tässä tilassa ole vielä avautuneet Jumalaa kohti. -"ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen," SM: Tarkoittaa uskon ja rakkauden elämää, jossa elivät muinaisimman kirkon jäsenet. -"ja niin ihmisestä tuli elävä sielu." SM: Ulkoinen mieli, noudattaa sisäisen mielen tahtoa eli ulkoinen mieli ei ole hallitsevassa asemassa.

Mm. tällaista 1. Moos. 2: 7, kaltaista ilmoitusta ei olisi annettu, jos ihmisellä ei olisi kuolematonta sielua, sillä uudestisyntyminen on mahdollista vain olennolle, jolla on sielun kaksi korkeinta astetta eli ihmiselle. Ihminen on Jumalan kuva myöskin sielunsa puolesta. Jumala on ikuinen ja ääretön, ihminen elää myös ikuisesti sielunsa osalta, mutta hänen toimintansa eivät ole äärettömiä. Näin Jumalan Sana todistaa sen että ihmisellä on kuolematon sielu.

Jumala loi ihmisen siten, ettei hänen sielunsa voi kuolla, sillä hän voi uskoa ja rakastaa Jumalaa ja uskon ja rakkauden sitein olla yhdistyneenä Jumalaan. Olla yhdistyneenä Jumalaan, on samaa kuin elää ikuisesti. Fyysisen kuoleman jälkeen on ihminen henkiruumiina (sielu) täydellisessä ihmismuodossa henkimaailmassa. Hänellä on myös kaikki aistit, kyvyt ja lahjakkuudet tallella, mitkä olivat maailmassakin. Ne ovat vain täydellisemmät kuin maanpäällä, sillä karkea fyysinen ruumis ei ole enää hidasteena. Kun näin sielu on päässyt irti karkeasta fyysisestä ruumiistaan, niin päivänselvää on, että se ei koskaan enää siihen palaa. Henkiruumis ei ole materiaalia, vaan spirituaalista substanssia. Luonnollisessa maailmassa sielu antaa fyysiselle ruumiille muodon ja elämän. Fyysinen ruumis ei ole muuta kuin apuväline ja tottelija sielulle. Jumalan Sana opettaa, että ihmisen sielu on kuolematon, kuten seuraavassa: "'Minä olen Aabrahamin Jumala ja Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala'? Ei Hän ole kuolleitten Jumala, vaan elävien." (Matt. 22: 32). Ja edelleen: "Niin tapahtui, että köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Aabrahamin helmaan. Ja rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin -...- Ja kun hän nosti silmänsä tuonelassa, vaivoissa ollessaan, näki hän kaukana Aabrahamin ja Lasaruksen hänen helmassaan." (Luuk. 16: 21, 23). Sekä: "Ja minä sanon teille: monet tulevat idästä ja lännestä ja aterioitsevat Aabrahamin ja Iisakin ja Jaakobin kanssa taivasten valtakunnassa;" (Matt. 8: 11). Ja edelleen: "Niin Jeesus sanoi hänelle: 'Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa'." (Luuk. 23: 43).

Valaistuneelle ihmiselle on itsestään selvyys, että ihmisellä on kuolematon sielu ja että on taivas ja helvetti, ja että Herra Jeesus Kristus on Jumala. Ihmisellä on näistä asioista luja varmuus, sillä ne istutetaan ihmiseen taivaasta jo lapsuudessa. Ihmisen luonnollinen mieli on kuitenkin helvetillinen, joka tukahduttaa taivaasta tulevan virtauksen. Tästä johtuen ihminen ei usko mihinkään kuoleman jälkeiseen elämään, vaan uskoo vain luonnollisten aistimiensa välittämiin harhoihin. Siksipä ihmisen on uudestisynnyttävä Jumalasta. Näin hän puhdistuu vähitellen peritystä pahuudestaan ja tulee yhdistetyksi Jumalaan ja taivaaseen, näin ollen luonnollinen mieli ei ole enää hallitsevassa asemassa, vaan sisäinen mieli. Vaikka ihminen olisi täysin aistillinen ja luonnollinen ts. helvetillinen, elää hän silti ikuisesti - helvetissä.

Swedenborgille on myökin sallittu kokea, se kuinka ihmisen herättäminen kuolleista tapahtuu. Lainaus Swedenborgin teoksesta Taivas ja Helvetti numerot 448. ja 449. tästä aiheesta: "Minulle ei ole ainoastaan kerrottu kuinka herättäminen tapahtuu, vaan minun on sallittu myöskin itse se elävästi kokea, sillä koe on tehty minussa itsessäni, jotta täydellisesti tietäisin kuinka se tapahtuu.

Ruumiillisiin aistimiini nähden minut saatettiin tunnottomuuden tilaan, siis melkein kuten olisin ollut kuollut. Ainoastaan sisäinen elämä ja ajatus jätettiin ennalleen, jotta voisin tajuta ja säilyttää muistissani mitä tapahtui, ja mitä tapahtuu muille, jotka kuolleista herätetään. Tajusin että ruumiini hengitys oli melkein kokonaan lakannut, mutta silti sisäiseen, henkeen kuuluva hengitys, oli jäljellä ja siihen yhdistyi hieman hiljaista ruumiillista hengitystä. Sitten asetettiin ensin, sydämen lyönteihin nähden yhteys taivaallisen valtakunnan kanssa, sillä taivaallinen valtakunta vastaa sydäntä ihmisessä. Näkyvillä oli silloin sen valtakunnan enkeleitä, toisia oli kauempana, mutta kaksi istui lähellä päätäni. Sen jälkeen kaikki oma mieltymys otettiin pois, mutta siitä huolimatta oli ajatus ja tajunta jäljellä. Tässä tilassa olin muutamia tunteja. Henget jotka olivat luonani, poistuivat vihdoin luullen minun jo kuolleen. Tuntui myöskin jotain aromaattista tuoksua, samallaista kuin leviää palsamoidusta ruumiista, sillä kun taivaallisen valtakunnan enkeleitä on saapuvilla, on kaikella kuollutta ruumista koskevalla aromaattinen tuoksu, ja kun henget tuntevat sellaista hajua, eivät he voi tulla lähelle. Sillä tavalla pidetään myöskin pahat henget loitolla ihmisen hengestä, kun hän ensiksi astuu iankaikkiseen elämään. Ne kaksi enkeliä, jotka pääni vierellä istuivat, olivat ääneti antaen ainoastaan ajatuksiansa minun ajatuksiini, ja kun heidän ajatuksensa tulevat vastaanotetuiksi, tiesivät enkelit siitä, että ihmisen henki on nyt siinä tilassa, että se voidaan ottaa ulos ruumiista. He tekivät minut osallisiksi omista ajatuksistaan katsomalla kasvoihini. Sillä tavalla tapahtuu taivaassa ajatusten siirto.

Kun ajatteleminen ja tajunta oli minulle jätetty jäljelle voidakseni tietää ja muistaa kuinka herättäminen tapahtuu, tajusin, että mainitut enkelit ensiksi tutkivat ajatustani, koskiko se, kuten tavallisesti kuolevilla, iankaikkista elämää, ja koettivat pitää mieltäni siinä ajatuksessa. Myöhemmin minulle sanottiin, että ihmisen henki pidetään samassa ajatuksessa, mikäli hänellä kuolinhetkellään oli, aina siihen asti kunnes hän palaa niihin ajatuksiinsa, jotka johtuvat hänen yleisestä ja hallitsevasta mieltymyksestään maailmassa. Erikoisesti sain tajuta, vieläpä tunteakin, että mieleni sisäisempiä osia nyhdettiin ja vedettiin, ikäänkuin ne otettaisiin ulos ruumiista, siis ikäänkuin henkeäni olisi vedetty ulos ruumiistani. Kuulin sanottavan sen olevan Herrasta, ja että se juuri oli ylösnousemus."

Henkinen maailma

Henkinen maailma jakaantuu kolmeen osaan. Taivaaseen, henkimaailmaan ja helvettiin.

Taivas: Ihmiset, jotka rakastavat totuutta ja hyvyyttä enemmän kuin omaa etuaan, päätyvät fyysisen kuoleman jälkeen taivaaseen, ja he ovat silloin enkeleitä, sillä ei ole ketään muita enkeleitä kuin fyysisen kuoleman kokeneita hyviä ihmisiä. Taivaassa ei ole ajan ja paikan ulottuvaisuutta, sillä se on henkinen tila. Herra sanoo: "Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla, eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla', sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä" (Luuk. 17: 20, 21). Niinpä taivaasta saa oikean kuvan vain vastaavaisuuden avulla.

Taivasta eivät kuitenkaan muodosta enkeliyhdyskunnat, vaan yksin Herran Jumaluus. Kaikki enkelit taivaassa tunnustavat, että Herra yksin on taivaan Jumala kuten Hän itse opetti, sanoen: "Minä ja Isä olemme yhtä -...- uskokaa minun tekojani, että tulisitte tuntemaan ja ymmärtäisitte Isän olevan minussa ja minun olevan Isässä." (Joh. 10: 30, 38). Samoin myös jakeissa (Joh. 14: 9...11; 16: 13...15). Taivaassa ei ole vain aikuisia enkeleitä, vaan kaikki lapsena kuolleet päätyvät taivaaseen - riippumatta siitä ovatko he kastettuja vai ei.

Taivaassa enkelit tietävät, että heissä itsessään ei ole mitään hyvää ja totta, vaan se kaikki tapahtuu Herran Jumaluuden vaikutuksesta. Koska asia on näin, on selvää, että Herran Jumaluus muodostaa taivaan eikä enkelit tai mikään heistä oleva. Siksipä Sanassa kutsutaan taivasta "Herran asunnoksi" ja "Hänen valtaistuimekseen" ja sanotaan, ketkä ovat siellä, "ovat Herrassa".

Kaksi pääosastoa jakavat taivaan kahteen valtakuntaan (taivaallinen valtakunta ja henkinen valtakunta) ja yksitysosastot kolmeen eri taivaaseen (taivaallinen, henkinen ja luonnollis-henkinen taivas) ja erikoisosastot lukuisiin yhteiskuntiin. Pääosastoja kutsutaan valtakunniksi, siksi, että taivasta kutsutaan "Jumalan valtakunnaksi".

Ne, enkelit jotka ottavat Herran Jumaluuden suoraan tahtoonsa, ovat sisäisempiä kuin toiset enkelit. Edelliset enkelit elävät Herran coelestiaalisessa eli taivaallisessa valtakunnassa. Jälkimmäiset elävät spirituaalisessa eli henkisessä valtakunnassa, sillä nämä ottavat Herran Jumaluuden ensisijaisesti ymmärrykseensä ja toissijaisesti tahtoonsa. Tästä enkelten Jumaluuden vastaanottokyvyn erilaisuudesta juuri johtuu se, että taivas on jaettu kahteen eri pääosastoon eli valtakuntaan. Ne jotka ovat taivaallisessa valtakunnassa, ovat taivaallisessa rakkaudessa eli rakkaudessa Herraan. Hengellisessä valtakunnassa olevat ovat hengellisessä rakkaudessa eli lähimmäisenrakkaudessa. Enkeleistä älykkäimmät ovat taivaallisen valtakunnan enkelit, sillä he ovat likimpänä Herraa, koska ovat rakkaudessa Herraan.

Taivas jakaantuu yksityisosastojen mukaan kolmeen eri taivaaseen, siten että henkinen valtakunta on kahdessa osassa: hengelliseksi- ja hengellis-luonnolliseksi, ynnä taivaalliseksi taivaaksi näiden kahden lisäksi.

Sitä Jumaluutta, joka virtaa luonnolliseen taivaaseen kutsutaan luonnolliseksi Jumaluudeksi. Mutta koska luonnollinen ei ole taivaassa samaa kuin maanpäällä, koska se on henkistä tai taivaallista - kutsutaan sentähden tätä taivasta hengelliksi eli spirituaalis-luonolliseksi taivaaksi tai taivaalliseksi eli coelestiaalis-luonnolliseksi taivaaksi, sen mukaan tuleeko Jumalallinen virtaus silloin spirituaalisen vai coelestiaalisen taivaan kautta.

Vaikka hengellis-luonnollinen ja taivaallis-luonnollinen ovat sama taivas eli luonnollinen taivas, ovat hengellis- ja taivaallis-luonnolliset enkelit erillään toisistaan.

Niinpä taivaalla on sama järjestys kuin ihmisvartalolla, missä pää on (coelestiaalinen taivas), keskiruumis (henkinen taivas) ja jalat (luonnollinen taivas). Myös sisäisesti on ihmisellä vastaava järjestys: sisäisintä mieltä vastaa, sisäisin eli coelestiaalinen eli taivaallinen taivas, tätä ihmismielen astetta kutsutaan myöskin sieluksi (tämä on myös nimeltään coelestiaalinen aste), joka myös jakaantuu tahtoon ja ymmärrykseen kuten alemmatki ihmismielen asteet. Tämän asteen vaikutuksesta syntyy maanpäällä elävälle ihmiselle sisäinen havaintokyky eli intuitiivinen älykkyys.

Ihmismielen keskimmäinen eli henkinen eli spirituaalinen aste, jota vastaa henkinen eli spirituaalinen taivas. Tähän asteeseen Jumaluus virtaa välillisesti coelestiaalisen taivaan kautta. Spirituaalisessa asteessa on spirituaalinen tahto ja ymmärrys. Tämän asteen ansiosta maanpäällä elävässä ihmisessä on omatunto.

Ihmismielen ulkoisin eli luonnollinen aste, vastaa siten luonnollista taivasta. Luonnolliseen mieleen tulee virtausta henkimaailmasta (taivaan ja helvetin välinen tila).

Luonnollisen asteen avulla selviydymme toimistamme maanpäällä. Tämän asteen ylinkerros on järkevä eli rationaalinen ja alin aistillinen eli sensuaalinen. Niinpä kun, Jumala loi ihmisen, asetti Hän ihmiseen taivaallisen järjestyksen, siksipä ihminen vastaavaisuuksien kautta (epäjatkuvat suhteet) kuvastaa taivasta pienoiskoossa. Tästä syystä ihminen voi näiden sisäisempien mielen asteitensa avulla olla yhteydessä Jumalaan ja taivaaseen jo maanpäällä. Herra myöskin on ihmisen muodossa ja taivas kokonaisuudessaan enkelin ja ihmisen muodossa, mutta on muistettava, että Herran Jumaluus yksin muodostaa taivaan.

Henkimaailma: Taivaan ja helvetin välissä olevaa henkistä tilaa kutsutaan henkimaailmaksi. Tänne tulevat ihmiset välittömästi fyysisen kuolemansa jälkeen, ihminen viipyy siellä ajan, joka riippuu hänen maanpäällä hankitustaan henkisestä tilasta. Henkisen tilan laatu ratkaisee, sen joutuuko hän tämän jälkeen taivaaseen vai helvettiin. Taivaaseen pääsee hän, jolla on hyvyyden ja totuuden yhdistys (uudestisyntynyt) hengessään, helvettiin menevillä on pahuuden ja vääryyden yhdistyminen hengessään. Henkimaailmassa olevia kutsutaan siis hengiksi. Henkimaailmaan tulee virtausta taivaasta ja helvetistä. Helveteistä on lähtöisin jatkuva pyrkimys tehdä pahaa ja taivaista pyrkimys tehdä hyvää. Näistä vastakkaisista virtauksista syntyy tasapainotila taivaan ja helvetin välille, joka on voimassa luonnollisessa maailmassa olevissa ihmisissä. Luonnollisessa maailmassa elävä ihminen ei saa suoraan virtausta taivaasta tai helvetistä, vaan virtaus tulee ihmiseen liittyneiden henkien kautta. Hyvien henkien kautta ihminen saa virtausta taivaasta, jos hän on uudestisyntymisen tilassa. Uudestisyntyminen on lyhyesti sitä, että ihminen tunnustaa yhden Jumalan eli Herran Jeesuksen Kristuksen ja muodostaa Kymmenestä Käskystä elämänsä ainoan ohjenuoran, näin Jumala luo uudestisyntyvään uuden tahdon, vieroittaen hänet peritystä pahuudestaan. Jos ihmisessä on tällainen henkinen tila, on häneen silloin liittyneet hyvät henget. Ihmiseen ovat liittyneet pahat henget silloin, kun hän elää Jumalallisten lakien vastaisesti, eli pahuudessa ja vääryydessä ts. on täysin luonnollinen ja aistillinen.

Henkimaailmassa hyviltä hengiltä otetaan pois pahuudet ja vääryydet ja heille annetaan totuuksia ja hyvyyksiä. Tämä on mahdollista siksi, että pahuus ja vääryys ei ole tällöin, sisäisessä ihmisessä, vaan on hiukan vain ulkoisessa asteessa, totuus ja hyvyys on silloin hallitsevassa asemassa.

Vastaavasti pahoilta hengiltä otetaan pois ne vähäiset hyvyydet ja totuudet, mitä heillä oli maailmassa ollut. Heille annetaan pahuuksiaan vastaavia vääryyksiä. Niinpä hyvät henget saavat lisää totuuksia ja hyvyyksiä, mutta pahat henget menettävät kaiken. Tätä tarkoitti Herra sanoillaan: "Sillä sille, jolla on, annetaan, ja hänellä on oleva yltäkyllin; mutta siltä, jolla ei ole, otetaan pois sekin, mitä hänellä on." (Matt. 13: 12). Henkimaailmassa on kaikki samanlaista kuin luonnollisessa maailmassakin, niinpä monet ihmiset eivät usko ollenkaan kuolleensa joutuessaan sinne. Henkimaailmassa on vuoria, metsiä, jokia, kaupunkeja jne. Jotka eivät kuitenkaan ole ainetta, vaan henkistä substanssia.

Helvetti: Ensinnäkin, ne jotka rakastivat itseään ja maailmaa enemmän kuin Jumalallisia lakeja eli lähimmäistään ja Jumalaa ts. olivat pahuudessa ja vääryydessä, joutuvat helvettiin, he menevät sinne omasta halustaan, sillä he eivät tahdo muuta kuin pahuutta ja vääryyttä. Se on heidän hallitseva rakkautensa. Helvetti on henkimaailman alapuolella ja on vastakohta taivaalle eli siellä on jatkuva pahuuden ja vääryyden uho. Kuten edellisellä sivulla mainittiin, vallitsee henkimaailmassa taivaan ja helvetin välinen tasapaino, jota Herra hallitsee, siis Herra hallitsee myöskin helvettejä, (selvää on, että Herra hallitsee myöskin koko maailman kaikkeutta, sillä Hänestä on kaikki saanut alkunsa).

Koska jokaisella hyvällä on vastaava pahansa ja jokaisella totuudella vastaava vääränsä on siis jokaisella taivaalla, vastaava helvettinsä, joten niitä voi aina verrata vastakohtaansa. Herra ohjaa niin, että jokaisella asialla taivaissa on vastakohtansa helvetissä ja näiden välillä vallitsee aina tasapaino.

Koska on olemassa kolme taivasta, on myöskin olemassa kolme helvettiä. Alin helvetti on vastakohta sisimmälle eli coelestiaaliselle taivaalle. Koska alin helvetti on pahin helvetti, on vastaavasti sisin taivas parhain taivaista eli likempänä Jumalaa muut taivaat. Keskimmäinen helvetti on vastakohta keskimmäiselle eli henkiselle taivaalle. Keskimmäinen helvetti ei ole aivan niin paha kuin alin helvetti, niinpä ei henkinen taivaskaan ole niin hyvä kuin sisin taivas. Ylin helvetti on taas vastakohta uloimmalle eli luonnolliselle taivaalle.

Ylin helvetti on vielä lievemmissä pahuuksissa ja vääryyksissä kuin keskimmäinen helvetti. Niinpä vastaavasti uloin taivaskin on heikommin totuuksissa ja hyvyyksissä kuin keskimmäinen eli henkinen taivas. Helvetitkin siis elävät Jumalallisesta virtauksesta, mutta tämä virtaus muuttuu helvetissä vastakohdakseen. Taivaissa enkelit kääntyvät aina, Herraan päin, helvetin henget aina Herrasta pois päin.

Alimpaan helvettiin kuuluvat pirut eli perkeleet, keskimmäiseen helvettiin kuuluvat saatanalliset henget eli saatanat, ylimpään helvettiin kuuluvat pahat henget. Kuten enkelitkin polveutuvat ihmisistä, samoin ovat helvetin henget fyysisen kuoleman kokeneita ihmisiä, joiden tahto on pahuuksissa ja vääryyksissä. Mitään pääpirua ei siis ole olemassa.

Käsitykset "langenneista enkeleistä", jotka muka olisi heitetty helvettiin, ovat tietämättömyyttä Sanan sisäisestä merkityksestä. Ketään enkeliä ei voida heittää helvettiin, eikä helvetin asukkaita nostaa taivaaseen.

Helvetin laatuun ja niiden asukkaisiin, kuten muuhunkin Taivaallista Oppia koskeviin asioihin voi lukija perehtyä tarkemmin mm. Swedenborgin Taivas ja Helvetti, Hyvinkää 1940 teoksen avulla. Seuraavaksi suora lainaus tästä samasta teoksesta, jossa kerrotaan miten maalliset ilot ilman rakkautta Jumalaan ja lähimmäiseen vaikuttavat ihmisen kuoleman jälkeiseen elämään.

"Se, millä tavalla kunkin ihmisen elämän ilot muuttuvat kuoleman jäkeen vastaaviksi spirituaalisiksi asioiksi, voidaan kyllä saada selville vastaavaisuuksien tieteestä, mutta koska tämä tiede ei ole nykyisin yleisesti tunnettu, haluan antaa hieman valaistusta aiheeseen kertomalla muutamia esimerkkejä, jotka olen itse kokenut. Kaikki ne, jotka elävät pahuudessa ja joilla on kirkon totuuksien vastainen vakaumus, ja etenkin ne, jotka ovat hylänneet Sanan, pakenevat taivaan valoa piiloutuen kallion halkeamiin ja pilkkopimeisiin luoliin. Näin he tekevät, koska he rakastivat vääryyksiä ja vihasivat totuuksia, sillä kallionkolot, luolat ja pimeys vastaavat vääryyksiä, kuten valo vastaa totuutta. Heidän ilonsa on asua sellaisissa paikoissa, eivätkä he pysty elämään valoisissa paikoissa.

Ne, joiden ilona maailmassa olivat kavalat salaliitot sekä viekkaat juonittelut, menettelevät samalla tavalla. Hekin asuvat luolissa ja joutuvat niin pimeisiin onkaloihin, etteivät näe toinen toistaan. Siellä he kuiskuttelevat toistensa korviin. Tällaisiksi muuttuvat heidän maalliset rakkautensa ilot.

Ne, jotka ovat harrastaneet tieteitä ainoana päämääränä tulla kuuluisiksi oppineiksi, eivät ole tieteen avulla viljelleet ymmärrystään, vaan ovat ylpeilleet muistitiedoillaan ja löytäneet ilonsa ja huvinsa niistä, ne pitävät hiekkaisista paikoista, jotka he asettavat puutarhojen ja nurmikoiden edelle, koska sellaiset karut paikat vastaavat heidän opintojaan.

Ne, jotka ovat olleet taitavia oman kirkkonsa tai toisten kirkkojen oppien hallitsemisessa, eivätkä ole soveltaneet näitä oppeja käytännön elämään, valitsevat asuinpaikakseen kallioisia seutuja ja kiviraunioita kammoten viljeltyjä seutuja.

Ne, jotka ovat tunnustaneet ainoastaan luonnon eivätkä Jumalaa, sekä ne, jotka ovat lukeneet kaikki asiat oman viisautensa ansioksi ja erilaisin keinoin ovat kiivenneet korkeisiin asemiin sekä hankkineet rikkauksia, tutkivat toisessa elämässään salatieteitä, mikä on Jumalallisen järjestyksen väärinkäyttöä, ja löytävät näistä elämänsä tärkeimmän ilon.

Ne, jotka ovat soveltaneet Jumalallisia Totuuksia omiin haluihinsa ja siten vääristäneet niitä, rakastavat virtsaisia paikkoja, sillä ne vastaavat moisesta rakkaudesta lähteviä iloja.

Ne, jotka ovat olleet saitoja ja itaria, asuvat kellareissa ja rakastavat sikojen rapaa sekä vatsasta lähteviä sulamattomasta ruoasta johtuvia haisevia röyhtäisyjä.

Ne, jotka ovat maailmassa eläneet pelkissä aistillisissa nautinnoissa rakastaen syömistä ja maallisia nautintoja yli kaiken, rakastavat toisessa elämässään ulosteita ja käymälöitä, jotka vastaavat heidän ilojaan. Tälaiset nautinnot ovat henkistä likaa. Puhtaita paikkoja he kammoavat.

Ne, joiden ilona ovat olleet aviorikokset, kuluttavat toisessa elämässään aikansa porttoloissa, joissa kaikki on likaista ja saastaista. Niitä he rakastavat, ja siveitä koteja he kammoavat. Heti kun he sattuvat joutumaan siveään kotiin, he pyörtyvät. Heidän mielestään mikään ei tarjoa suurempaa iloa kuin avioliittojen rikkominen.

Ne, jotka ovat olleet kostonhaluisia ja siten kasvattaneet itselleen raivokkaan ja julman luonteen, rakastavat mätäneviä raatoja ja oleskelevat senkaltaisissa helveteissä, ja niin edelleen." (Taivas ja Helvetti, n. 488).